Osallistuva budjetointi 2019
Osallistuvan budjetoinnin tavoitteena on saada asukkaat mukaan ideoimaan, päättämään ja tekemään yhdessä Riihimäestä entistäkin parempi ja toimivampi kotipaikka.
Uimahallille bussilinja päivittäin
Riihimäellä on hieno uimahalli, ja monelle liikuntarajoitteiselle ja ikääntyvälle uinti on lähes ainoa sopiva liikunnan muoto. Kunnon ylläpitämisen mahdollistaminen on tärkeää.
Uimahallin sijainti korkealla mäen päällä on kuitenkin monelle ylitsepääsemätön este.
Koska uimahallin siirto lienee mahdotonta, toivotaan hyviä bussivuoroja joilla pääsisi päivittäin uimahallille.
Tästä ekologisesta ratkaisusta hyötyisivät myös muut, autottomat lapsiperheet jne jne.
Tämä ehdotus ei ole mahdollinen, koska:
Kiitos ehdotuksestanne!
Valitettavasti kaupunkiliikennettä ei ole mahdollista ohjata uimalan välittömään läheisyyteen liikenneteknisistä syistä, joten ehdotuksesta ei voida tehdä äänestettävää suunnitelmaa.
Olettehan kuitenkin huomannut, että palvelulinjaa on mahdollista hyödyntää uimalakäynteihin ajoneuvon käydessä keskustassa. Palvelulinjan reittikartat ja aikataulut löytyvät kaupungin kotisivuilta: www.riihimaki.fi/palvelut/liikenne-ja-kadut/joukkoliikenne/.
Lisätietoa: liikennetekniikan asiantuntija Kimmo Männistö, kimmo.mannisto@riihimaki.fi, p. 019 758 4928.
Ilmoita asiatonta sisältöä
Onko tämä sisältö epäasiallista?
0 kommenttia
Ladataan kommentteja ...