Osallistuva budjetointi 2019
Osallistuvan budjetoinnin tavoitteena on saada asukkaat mukaan ideoimaan, päättämään ja tekemään yhdessä Riihimäestä entistäkin parempi ja toimivampi kotipaikka.
Uimahalliin parannuksia
Uimahallin pesuhuoneeseen vedensekottajat,koska suihkuista tulee liian kuumaa vettä.
Allasosaston seinämaalauksen korjaus(maali paikkapaikoin kulunut)
Altaiden eteen reilunkokoinen screeni vesijumppaa varten,ettei tarvitse ottaa silmälaseja altaaseen mukaan.
Tämä ehdotus on mahdollinen, koska:
Kiitos ehdotuksestanne!
Uimalahallissa suihkujen lämpötila on säädetty valmiiksi kehon keskilämmölle sopivaksi eli nyt vaihteluväli on 35,5-38 astetta.
Uimahallin peruskorjauksen hankesuunnittelu on ajoitettu alustavasti vuodelle 2021. Suurempaa korjausta (ml. suihkujen uusiminen) uimahalliin ei ole tarkoituksenmukaista tehdä ennen kokonaisremonttia. Allasosaston seinämaalauksen korjaus sisältyy kuitenkin teknisen palvelukeskuksen ensi vuoden työohjelmaan.
Uimahallilla on käytössä Hydrohex-tabletti 11 tuumaisella näytöllä.
Ehdotuksen pohjalta on tehty suunnitelma hankkia tablettitietokone nykyistä selvästi isommalla näytöllä. Kustannusarvio on 5 000 euroa.
Lisätietoja: liikuntapalvelupäällikkö Kati Hämäläinen-Myllymäki, kati.hamalainen-myllymaki@riihimaki.fi, p. 019 758 4743.
Ehdotus sisältyy seuraaviin suunnitelmiin:
Ilmoita asiatonta sisältöä
Onko tämä sisältö epäasiallista?
3 kommenttia
Jotenkin ensimmäinen toive vaikuttaa aivan perinteiseltä asiakaspalveluun kuuluvalta tekniikan puolen kunnossapitotyöltä, jossa suihkusekoittajat tarkastetaan/huolletaan/vaihdetaan tarvittaessa. Jos suihkusta tulee asiakkaalle vain liian kuumaa vettä, niin se ilmoituksesta varmaan tarkastetaan. Lisäksi asiakashanat tulisi tarkistaa määräajoin, mitä varmaan tehdäänkin uimahallilla.
Soveltuva laajakulmanäytön tai datatykin hankkiminen SVGA / HDMI / muut läppäriliittimet huomioiden voisi olla yhteistoimintaprojekti kaupungin (kaupunki ostaa ja asentaa sen "ISON näytön") ja käyttäjien (varmaankin koulutusta antavat yhdistykset?) osalta. Uimalan henkilökuntaa ei saisi velvoittaa toimimaan yhtään minään tietoteknisenä tukena, vaan datatykkijärjestelmän käytön osaaminen ja käyttö tulisi olla ensisijaisesti käyttäjien vastuulla "omat läppärit ja osaaminen mukaan". Huomioitavaa on myös se, että kosteissa tiloissa näytöt ja läppärit on oltava sähköturvallisissa paikoissa - eli kaukosäätimet...
Tuntui siltä,että ehdotus on jo selitetty mahdottomaksi ja kokolailla turhaksi.Datatykkijärjestelmän käyttö ei voi olla käyttäjien vastuulla.Käyttäjät ovat ikäihmisiä,joten tällainen vaatimus on kohtuuton.Ehdotus sinänsä hyvä
Kaikista tärkein normaaliasia olisi hommata halliin saippuaa, pefletit is lämpimämpää vettä. Vesi ja ilma on hallissa huomattavasti kylmempää kuin missään muualla ja siksi moni ei voi käyttää palvelua ja menee naapurikuntaan. Ihan sama vaikka hinta nousisi kuhan siellä voisi käydä!
Ladataan kommentteja ...