Osallistuva budjetointi 2019
Osallistuvan budjetoinnin tavoitteena on saada asukkaat mukaan ideoimaan, päättämään ja tekemään yhdessä Riihimäestä entistäkin parempi ja toimivampi kotipaikka.
Maksuttoman joukkoliikenteen kokeilu ja bussireittien parempi havainnollisuus
Ehdotan, että Riihimäellä kokeiltaisiin määräaikaisesti maksutonta linja-autoliikennettä kaupunkiliikenteessä 2020.
Linja-autojen koko ja määrä tilataan (kilpailutetaan) nykyisin aina kaupungin vahvasti taloudellisesti tuettujen koululaismatkustajamäärien mukaan. Koulukyytien ulkopuolella isot autot ajavat epäekologisesti samoja reittejä aina käytännössä tyhjinä, vaikka kertalipun hinta on nykyisin vain 2 euroa.
Puolen vuoden maksuton joukkoliikennekokeilu syksyllä 2020 maksaisi mahdollisesti n. 20-25% enemmän kuin kaupungin nyt liikennöitsijälle siirtämä osuus (arvio). Kokeilun tuloksena saataisiin tietoa, olisiko tällaiselle tuelle hyötyä vetovoimatekijänä jatkossakin Riihimäen asukkaille ja siten tämä voitaisiin vakinaistaa tietyin ehdoin.
Samassa yhteydessä pitää erittäin vanhanaikaiset ja epäselvät reittikartat ja aikataulut uudistaa visuaalisesti havainnollisemmiksi reittioppaisiin ja tehdä esimerkiksi Youtube-reittivideot esim. Hyrian mediaopiskelijoiden voimin nettiin. Lisäksi jo nyt paikalliset linja-autot ovat teknisesti GPS-seurannassa kartalla, mutta tämä tieto pitäisi laajentaa myös kaupungin asukkaiden käyttöön, jotta matkustaja näkee missä bussi menee vaikkapa mobiilisti kun bussia odottaa.
Koska kaupunkiliikenteen kulut eivät ole läpinäkyvät, en osaa sanoa kustannusvaikutusta, mutta tästä ehdotuksesta olisi laajasti iloa ja hyötyä asukkaille ja pienempi hiilijalanjälki Riihimäellä.
Tämä ehdotus on mahdollinen, koska:
Kiitos ehdotuksestanne!
Tämä ehdotus etenee jatkoon.
Paikallisliikenteessä aiemmin tehdyistä maksuttomista kampanjoista päätellen maksuttomuus lisäisi kyllä käyttöä huomattavasti. Jo pelkkä lippujen hintojen pudotus on myös selvästi lisännyt käyttöä. Aiemmat maksuttomat kampanjat ovat olleet maksimissaan vain viikon mittaisia, joten pidempiaikainen kokeilu on hyvä ajatus.
Ehdotukselle on laadittu kustannusarvio 50 000 euroa.
Kustannus sisältää maksuttoman joukkoliikenteen kahden kuukauden ajaksi, mm. saamatta jäävät lipputulot sekä lisäkaluston hankinnan tarvittaessa.
Paikallisliikenteen aikataulujulkaisu uudistuu vuodenvaihteessa. Uusi aikataulu on tehty samalla periaatteella kuin esim. suurissa kaupungeissa. Se julkaistaan ensi viikolla.
Sähköisen reittioppaan käyttöönottoa on selvitetty ja selvittelyä jatketaan keväällä. Tarkoituksena olisi saada käyttöön samanlainen tai vastaava reittiopas kuin suurissa kaupungeissa ja esim. Hämeenlinnassa on käytössä.
Lisätietoa: liikennetekniikan asiantuntija Kimmo Männistö, kimmo.mannisto@riihimaki.fi, p. 040 330 4928.
Ehdotus sisältyy seuraaviin suunnitelmiin:
Ilmoita asiatonta sisältöä
Onko tämä sisältö epäasiallista?
0 kommenttia
Ladataan kommentteja ...