Osallistuva budjetointi 2019
Osallistuvan budjetoinnin tavoitteena on saada asukkaat mukaan ideoimaan, päättämään ja tekemään yhdessä Riihimäestä entistäkin parempi ja toimivampi kotipaikka.
Skeitti/skuuttihalli
Joku tila kaupungilta, johon voisi rakennella skeitti/skuuttauspaikan talveksi. Sinne vuorot skeittaajille, skuuttaajille ja aloittelijoille erikseen. Uskon että joku "urheiluseura" saadaan pystyyn sen pyörittämistä varten, jos ei menis esim. nuorisotoimen alaisena. (täällähän jo vaikuttaa "skeittaa älä kiusaa" projektinkin vetäjä) Ja jos ei mitään muuta, niin ne skeittikamat urheilutalolta vois talveksi siirtää vaikka raviskan katokseen😎
Tämä ehdotus ei ole mahdollinen, koska:
Kiitos ehdotuksestanne!
Tämä ehdotus on erittäin hyvä ja mahdollistaisi skeitti- ja skuuttiharrastamisen ympärivuotisesti. Harrastajien arvioiden mukaan sisätila olisi myös seudullisesti kiinnostava. Samankaltaisen ehdotuksen on tehnyt myös Sanna Pesola.
Ehdotus skeitti- ja skuuttihallista ei kuitenkaan etene jatkoon, koska osallistuvan budjetoinnin määrärahalla voidaan rahoittaa vain sellaisia hankkeita, jotka toteutuvat vuoden 2020 aikana ja jotka eivät vaadi jatkossa ylläpitoa kaupungin toimesta. Ennen sopivan hallitilan vuokraamista ja asianmukaisten ramppien rakentamista olisi toiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi oltava jo tieto toiminnan ylläpitäjästä ja suunnitelma vuokrarahoituksesta seuraaville vuosille.
Ehdotuksen voi tuoda uudelleen arvioitavaksi seuraavaan osallistuvan budjetoinnin kierrokseen, mikäli toiminnalle löytyy koordinaattori ja taloudellinen jatkosuunnitelma on olemassa.
Lisätietoja kehittämispäällikkö Merja Viitanen, merja.viitanen@riihimaki.fi, p. 040 330 4451.
Ilmoita asiatonta sisältöä
Onko tämä sisältö epäasiallista?
5 kommenttia
Keskustelu henkilön Marko Saarela kanssa
En tiedä sen tarkemmin nykytilasta, mutta olisikohan samaa (onko enää) vanhalla Lasitehtaalla sisätilaa tuollaiseen Hirsimäessä teollisuusalueella?
Muistelen että siellä ainakin oli tehdasalueella tällainen skeitti/skuuttauspaikka "vanhan lasitehtaan" tukemana viime vuosina oli rakennettuna ja ylläpitämänä, mutta sellaista ei ilmeisemmin ole ollut enää, kun asianosaiset tekivät enemmän huonoa kuin hyvää harrasteelle? Ongelmia muodostivat mm. tilojen ja lähikorttelien uudet töhryt, tägit ja spraymaaliteokset, joiden "polku" johti alan harrastukseen vuokratuille tiloille. Eihän tällaisesta samasta olisi tässä ehdotuksessa kyse?
Mikä paikka voisi olla Riihimäellä se skeitti/talviskuuttauksien toteutuspaikka? Pitäisikö jotakin ostaa/rakentaa jonnekin? Miltä sellainen näyttäisi?
50 tuhatta euroa on aika pieni raha, mutta varmaan tiedossa on esimerkkejä eri paikkakunnilta, miten tuollaisia harratuspaikkoja voisi sitten rakentaa (esim. skuuttipooli? hyppyrialue? yms.?)
Ei ole ollut moneen vuoteen enää Lasitehdasta koska se myytiin Anttilalle yms. jollekkin varastoksi, näin olen kuullut. Töhryistä en tiedä kun itse en lajia harrasta. 50 000€ on todella suuri raha tällaiseen hommaan, joku tyhjillään oleva varastorakennus kelpaisi mainiosti asiaan, skeittarit kyllä osaavat laitteet sinne rakentaa ihan itse.
En tiedä miten lasitehdas homma aikoinaan toimi, mutta ajatuksissani tämä paikka toimisi aukioloaikojen puitteissa. Paikalla olisi ovet avaamassa/sulkemassa/valvomassa, joku pyörittävän tahon henkilö. Omaa vapaa- aikaani olisin tähän myös valmis mahdollisuuksien puitteissa käyttämään ja uskon että löytyisi muitakin. Lisäksi siellä voisi järjestää aukioloaikojen ulkopuolellakin esim. Laji esittelyä/ kokeilua koululaisille. Erilaiset skeittikoulut lapsille/nuorille olisivat varmaan myös mahdollisuuksien rajoissa.
Skeittaaminen ja skuuttaaminen tapahtuisi omalla vastuulla, kuten muissakin paikoissa.
Tosiaan, suurin ongelma on varmaan se että mistä tilat? Kaarien yms. rakentaminen onnistuu yhteisöllisesti ja näin myös paikkojen kunnossa pitoon on harrastajien helppo sitoutua. Avustusta tarvitsisi rakkennus materiaaleihin ja riippuen nyt paikasta, niin ehkä käyttökustannuksiin.
Vastaavia paikkoja löytyy muista kaupungeista ja varmasti jakavat komemustaan mielellään😎
50 000€ 🤣🤣🤣 tuliko nolla perään liikaa ?
Harrastajat tekevät tosiaan itse usein parhaimmat suorituspaikat lajilleen,toki kun useampi laji(skuuttaus,skede,bmx) survotaan samaan nippuun niin usein syntyy kompromissi mikä on ihan jees kaikille mut ei superhyvä oikein kellekkään. Laittakaas lajiyhdistykset eloon(esim. Rullaveikot ry.) ja kuumotus päälle päättäjien suuntaan, tuolla summalla kunnalta+sponssieurot päälle saa jo komean hallin mikä tukee hyvin edellämainittuja lajeja ja tuo vaikka tramppa,parkour jne. hommat saman katon alle.
Ladataan kommentteja ...