Osallistuva budjetointi 2019
Osallistuvan budjetoinnin tavoitteena on saada asukkaat mukaan ideoimaan, päättämään ja tekemään yhdessä Riihimäestä entistäkin parempi ja toimivampi kotipaikka.
Riksun hyväksi - kevyen liikenteen väyliä
Kevyen liikenteen väylä Terhtaankadun ja 130-tien väliin Merkoksen risteykseen helpottaa kaupoissa käyntiä.
Kevyenliikenteen väylä Saarikadun ja Länsitien välille helpottaa liikkumista.
Jalkakäytävien suojateiden kohdalta kynnykset pois, jotta pyörätuolilla ja sähkömopolla on helpompaa liikkua.
Tämä ehdotus on mahdollinen, koska:
Kiitos ehdotuksestanne!
Tämä ehdotus etenee jatkoon.
Kevyen liikenteen yhteydet ovat olemassa ehdotuksessa mainitun Harjukylän (Mäkikuja, Saarikatu, Laaksokatu) ja Otsolan (Länsitie, Päivöläntie) välillä. Tehtaankadun – Mattilantien – ja Merkoksenkadun kevyen liikenteen yhteys on toimiva, mutta tämän alueen kevyen liikenteen verkon kehittäminen on osa laajempaa kokonaisuutta. Mattilan, Merkoksen ja Heralan alue vaatii alueen kokonaistarkastelua, ja tämän alueen toimenpiteet eivät ole toteutettavissa osallistuvan budjetoinnin aikataulussa.
Yleisten alueiden suunnittelussa pyritään huomioimaan mahdollisimman esteetön kulku kevyelle liikenteelle.
Ehdotuksen toteutukselle on laadittu kustannusarvio 10 000 euroa, joka sisältää suojatiekohtien kynnyksien poistoa sekä kevyen liikenteen väylien pieniä parannustöitä.
Tarkempi toteutussuunnitelma ja kustannuslaskelma tehdään mikäli suunnitelma äänestetään toteutettavaksi.
Lisätietoja: vs. katupäällikkö Maria Vasko, maria.vasko@riihimaki.fi, p. 019 758 4812.
Ehdotus sisältyy seuraaviin suunnitelmiin:
Ilmoita asiatonta sisältöä
Onko tämä sisältö epäasiallista?
2 kommenttia
Hyvä reittivaihtoehto Merkoksen kevyenliikenteenväylälle olisi myös messupuiston alikulun kautta tien 130 länsipuolelle ja sinne uusi valaistu kevyenliikenteenyhteys Merkoksen liittymään. 130:n varressa näkyy usein jalan tai pyöräillen kulkevia.
Tätä on toivottu jo vuosia!
Ladataan kommentteja ...