Osallistuva budjetointi 2019
Osallistuvan budjetoinnin tavoitteena on saada asukkaat mukaan ideoimaan, päättämään ja tekemään yhdessä Riihimäestä entistäkin parempi ja toimivampi kotipaikka.
Riihimäen kaupungin 60-vuotisjuhlavuoden stipendit liikunnaalisen matalankynnyksen toimintaan
Lasten ja nuorten vähäinen liikkuminen huolestuttaa niin päättäjiä kuin kansalaisia. Huoli on erityisesti niistä lapsista ja nuorista, joilla ei ole paikkaa missä harrastaa liikuntaa tai urheilua. Yksi tapa edistää lasten ja nuorten liikkumista on urheiluseuroissa tapahtuva matalan kynnyksen toiminta. Matalan kynnyksen liikuntatoiminnolla tarkoitetaan toimintaa, jossa kuka tahansa voi harrastaa riippumatta harrastajan iästä, taitotasosta tai sosioekonomisesta asemasta. Seuroissa ja yhdistyksistä toiminta painottuu harrasteliikuntaan ja nuorille suunnattuun liikuntatoimintaan.
Seuroissa ja yhdistyksissä tämä liikunnallisen elämäntavan opettaminen rahoitetaan pääasiassa yhteisistä menoista. Tulopuolella on muilta harrastajilta perittävät osallistumismaksut, sponsori-mainostulot ja mahdolliset avustukset.
Nyt kun Riihimäellä on päätetty määrärahasta osallistuvaan budjetointiin, niin vaikka se ei ole tarkoitettukaan avustustoimintaan, niin osan siitä voisi Riihimäen kaupungin 60-vuotisjuhlavuoden kunniaksi käyttää stipendeinä niille yhdistyksille ja seuroille joilla
on liikunnallista matalan kynnyksen toimintaa. Tämä esitys ei tarkoita tähän tarkoitukseen tapahtuvaa jatkuvaa avustustoimintaa.
Esitys:
Riihimäen kaupungin osallistuvaan budjetointiin varatusta määrärahasta käytetään 5.000 euroa stipendeinä niille yhdistyksille ja seuroille joilla on liikunnallista matalan kynnyksen toimintaa vuoden 2019 aikana tai vuoden 2019 aikana alkaneen toimintakauden aikana.
Stipendien suuruus määräytyy osallistujien määrän ja toiminnasta syntyneiden kulujen määrän mukaan. Haku suoritetaan keväällä 2020 haettavien avustusten haun yhteydessä hyödyntämällä niiden liitteinä olevia tietoja toteutuneesta toiminnasta.
Tämä ehdotus on mahdollinen, koska:
Kiitos ehdotuksestanne!
Suunnitelmalle on laadittu ehdotuksenmukainen kustannusarvio 5 000 euroa.
Tarkempi toteutussuunnitelma tehdään mikäli suunnitelma äänestetään toteutettavaksi.
Lisätietoja: kehittämispäällikkö Merja Viitanen, merja.viitanen@riihimaki.fi, p. 040 330 4451.
Ehdotus sisältyy seuraaviin suunnitelmiin:
Ilmoita asiatonta sisältöä
Onko tämä sisältö epäasiallista?
0 kommenttia
Ladataan kommentteja ...