Osallistuva budjetointi 2019
Osallistuvan budjetoinnin tavoitteena on saada asukkaat mukaan ideoimaan, päättämään ja tekemään yhdessä Riihimäestä entistäkin parempi ja toimivampi kotipaikka.
Asianmukaiset ensiapuvälineet Riihimäen jäähalleihin
Riihimäen jäähalleissa on viikottain kymmeniä harjoitusvuoroja ja yleisölle avoimia otteluita tai tilaisuuksia. Vakavampia loukkaantumisia sattuu harvoin mutta uhka on aina olemassa. Siksi on tärkeää, että jäähalleissa on asianmukaiset ensiapuvälineet. Loukkaantuneen siirtäminen oikealla ensiavulla ja välineillä auttaisi sujuvaa ensihoitoketjua. Sairasauton tulo saattaa joskus viivästyä samanaikaisista onnettomuuksista ja loukkaantumisista johtuen jolloin on tärkeää pystyä helpottamaan loukkaantuneen oloa esim. suojaamalla hänet kylmettymiseltä.
Jäähallilla tulisi olla saatavilla näkyvästi merkityin opastein defibrilaattori eli sydäniskuri. Ensiapuvarustukseen pitää kuulua myös asianmukaiset paarit ja/tai siirtoalusta-rankalauta paketti ja aikuisten ja lasten tukikaulurit, avaruuslakanoita ja huopia potilaan lämpimänä pitämiseen.
Kilpailu- ja harjoitustapahtumissa joukkueilla on yleensä omat ensiapuvälineet pienempiä loukkaantumisia varten.
Arvio tarvittavien välineiden kustannuksista: Jäähalleille yhteisesti, sijoituspaikkana kioski-kahvio tilat - puoliautomaattinen defibrilaattori eli sydäniskuri noin 2.500 euroa ja molempiin halleihin paarit ja/tai siirtoalusta-rankalauta paketti, aikuisten ja lasten tukikaulurit noin 750 euroa, avaruuslakanoita ja huopia potilaan lämpimänä pitämiseen noin 500 euroa, kustannus yhteensä noin 2.500 euroa.
Esitämme, että Riihimäen kaupungin osallistuvaan budjetointiin varatusta määrärahasta käytetään jäähallien edellä mainittuihin ensiapuvarusteiden hankintaan 5.000 euroa.
Kohteisiin hankittu välineistö ja tarvikkeet tulee säännöllisesti tarkistaa henkilökunnan ja käyttäjien toimesta. Käyttäjille tulee järjestää myös tarvittavaa koulutusta. Oikeiden varusteiden hankintaan ja käyttäjien koulutukseen saa apua parhaiten esim. Kanta-Hämeen ensihoitoyksiköstä.
Esityksen tekijät: Riihimäen Jääkiekkotuomareiden toimitsijaryhmä
Pentti Auvinen, Markku Haavisto, Teijo Lastunen, Timo Ruohola, Eero Toivanen
Tämä ehdotus on mahdollinen, koska:
Kiitos ehdotuksestanne!
Ehdotukselle on laadittu kustannusarvio 1 500 euroa, joka sisältää defibrillaattorin ja perusensiapuvälineistön hankinnan. On huomioitava, että tapahtumajärjestäjä on vastuussa tapahtuman, harjoituksen, ottelun tmv. turvallisuudesta.
Lisätietoja: liikuntapalvelupäällikkö Kati Hämäläinen-Myllymäki, kati.hamalainen-myllymaki@riihimaki.fi, p. 019 758 4743.
Ehdotus sisältyy seuraaviin tuloksiin:
Ehdotus sisältyy seuraaviin suunnitelmiin:
Ilmoita asiatonta sisältöä
Onko tämä sisältö epäasiallista?
1 kommentti
Kannatan
Ladataan kommentteja ...