Osallistuva budjetointi 2019
Osallistuvan budjetoinnin tavoitteena on saada asukkaat mukaan ideoimaan, päättämään ja tekemään yhdessä Riihimäestä entistäkin parempi ja toimivampi kotipaikka.
Näkövammaisten tietotekniset palvelut kirjastoon/muuta tietoteknistä avustusta erityisryhmille.
Yhteiskunta on menossa ja on mennyt kohti digitalisaatioita, pankkiasioita on vaikea hoitaa ilman tietoteknisiä apuvälineitä ja tietyt erityisryhmät saattavat jäädä tästä paitsioon kuten näkövammaiset ja invaliidit erityisrymille on kuitenkin olemassa tietoteknisiä apuvälineitä kuten puheohjatut tietokoneet, sekä pistekirjoituisnäytöt ja näppämistöt näiden hankita on kuitenkin hyvin vaikeaa verrattuna muihin kansalaisiin koska, ovat kalliita pitekirjoitusnäyttö lohkaisee noin 5000 euroa ja näppäimistö noin toiset 5000 euroa, kuitenkin kaikki erityisryhmät tulisi pitää digitalisaatiossa mukana, siksi olisi tärkeää, että jossakin olisi näille erityisryhmille mahdollisuus saada käydä hoitamassa näitä "arkisia välttämättömyyksiä" kirjasto olisi luonnollinen paikka, johon tällaisen laitteen voisi hankkia, lisäksi se tulisi toteuttaa siten, että laite olisi helposti liikuteltavissa, jotta sitä voitaisiin tarvittaessa lainata paikkoihin jossa on joku tällainen erityisryhmän jäsen, joka ei syystä tai toisesta pääse liikkumaan, muutoin tämän laitteen majapaikka olisi vaikkapa kirjasto, johonka nämä erityisryhmän jäsenet voisivat varata käyttövuoroja lisäksi koska näkövammaisten tietokoneessa täytyy olla ruudunlukuohjelma tila tulisi olla eristetty kirjaston muusta tilasta "taustahälyn vuoksi" koska laitteenhankita on suhtellisen kallis myös kunta-budjettiin voisi yhteistyökumppaneksi etsiä alueen hyväntekeväisyysjärjestöjä jotka järjetäisivät tapahtumia tai rahankeräystä kyseiseen laitteen hankitaan, jolloin ei tarvitsisi lohkaista 10 0000 euroa kunta-budjetista.
Kyseisiä laittetta saa esim. seuraavasta osoitteesta.
https://www.aviris.fi/fi/etusivu/kauppa/tietotekniikka/pistenaytot
Tämä ehdotus on mahdollinen, koska:
Kiitos ehdotuksestanne!
Tämä ehdotus etenee jatkoon ja se täydentää hyvin kirjaston lukemisesteisten palveluita, mm. Celia -palvelua.
Suunnitelmalle on laadittu kustannusarvio 10 000 euroa. Kustannus sisältää laitteen hankintahinnan.
Lisätietoa: kirjastotoimenjohtaja Kaija Viskari, kaija.viskari@riihimaki.fi, p. 019 758 4675.
Ehdotus sisältyy seuraaviin suunnitelmiin:
Ilmoita asiatonta sisältöä
Onko tämä sisältö epäasiallista?
Kommentin yksityiskohdat
Näet yhden kommentin
Voit katsoa loput kommentit täältä.
Tuo paikka, Mistä laitteen saa hankittua on vain vihje, tähän voisi perustaa työryhmäkomitean voisiko laitteen hankkia muualta edullisemmin laadun siitä kärsimättä, myös voisi pohtia voisiko robotiikka/koodauskoulutus luoda teknillinen oppilaitos(ent teku datanomikolutusta yhdistää tämän laitteen luomiseen joka tukisi Riihimäen paljon brändäämää Robotiikkka/koodauskoulutusta ja tuo 10 0000 euroa on hyvä korvamerkkaus, mutta pyrittäisiin tälllä ratkaisulla käyttämään tuosta 10 000 eurosta vain 25%-35%(budjetti budjetin sisällä "BBS") ja jos tämä onnistuu saadan loput 75%-65% varoista vapautumaan ihan tahansa muuhun käyttöön esim. esteetön liikuminen tai myös muille kuntalaisille(kaikille tasaveroisesti) kaiken tietenkin pitää tapahtua niin, että toteutus on kohtuulisessa aikataulussa ja niin, että laatu ei kärsi näin pidämme digitaalisessa menossa mukana ne joilla on siinä vaikeuksia ja saamme kaupungistamme osaavia ICT/Robotiikka ammatilaisia.
Ladataan kommentteja ...