Osallistuva budjetointi 2019
Osallistuvan budjetoinnin tavoitteena on saada asukkaat mukaan ideoimaan, päättämään ja tekemään yhdessä Riihimäestä entistäkin parempi ja toimivampi kotipaikka.
Cocks Areena - Matkakeskus - Riihimäki kampus = "Riihimäki-baana"
Suunnitellaan ja toteutetaan osana asemanseudun kehittämistä ja robotiikkakampuksen vetovoimaisuutta lisäämään jalankululle ja pyöräilylle suunniteltu "yhdyskäytävä", joka sitoo yhteen matkakeskuksen/rautatieaseman, robotiikkakampuksen ja Cocks Areenan ja Peltosaaren urheilupuiston muutkin liikuntapaikat. Cocks Areenan tapahtumille viihtyisä ja selkeä jatkoyhteys junasta Areenalle voisi osaltaan vahvistaa kävijöille myönteistä Riihimäki-kuvaa. Peltosaaren opiskelija-asuntojen yhteys robotiikkakampukselle helpottaisi opiskelijoiden koulumatkoja. Teknisesti alkuun voitaisiin päästä selkeyttämällä opastusta, lisäämällä huilauspaikkoja (penkkejä, katoksia jne.). Rautatieasema voisi toimia reitin solmukohtana ts. keskipisteenä ja siellä olisi selkeälinjaiset opasteet molempiin suuntiin. Jatkossa ideaa voi laajentaa keskustan suuntaan, varuskuntaan ja muihinkin kohteisiin. Yhteistyökumppaneina hankkeessa voisivat olla robotiikkakampuksen kaikkien oppilaitosten opiskelijat ja henkilökunta, urheiluseurat ja muutkin yhdistykset. Hankkeen avulla syntyisi nauhamainen, osin puistomainen, viihtyisä "baana", jossa liikkuvan ihmismäärän kasvu voisi osittain lisätä reitin varrella myös erilaisten palveluiden kysyntää ja tarjontaa. Alkuvaiheen kustannusarvio on maltillinen, koska aluksi lähinnä tarvittaisiin linjaus baanalle ja muutamat opasteet, kuitenkin riittävän tiheästi sijoitettuna.
Tämä ehdotus ei ole mahdollinen, koska:
Kiitos ehdotuksestanne!
Erittäin hyvä ehdotus, joka otetaan kaupunkisuunnittelussa huomioon osana asemanseudun ja keskustan kehittämistä. ”Riihimäki-baana” huomioidaan myös keskustan liikennejärjestelmäsuunnittelussa. Baanan toteutus ei kuitenkaan ole realistinen osallistuvan budjetoinnin aikataulussa. Suunnittelu jatkuu osallistuvan budjetoinnin ulkopuolella. Myös puutteet keskustan opastuksessa on tiedostettu, ja näiden miettiminen sisältyy em. suunnitteluun.
Lisätietoja: vs. katupäällikkö Maria Vasko, maria.vasko@riihimaki.fi, p. 019 758 4812.
Ilmoita asiatonta sisältöä
Onko tämä sisältö epäasiallista?
0 kommenttia
Ladataan kommentteja ...