Osallistuva budjetointi 2020
Osallistuvan budjetoinnin tavoitteena on saada asukkaat mukaan ideoimaan, päättämään ja tekemään yhdessä Riihimäestä entistäkin parempi ja toimivampi kotipaikka.
Liikkuva Riihimäki
Me voitaisiin Riihimäellä lanseerata "Liikkuva Riihimäkiteema". Päivittää Riihimäelle kunnollinen ulkokuntoilusali esim. Riihimäen keskuskentälle. Lisäksi ehdotan, että kuntoportaita lisättäisiin ainankin yksillä lisää, jo keskuskentällä olevien lisäksi. Sopivaa maastoa tähän löytyisi Metsäkorven asuinalueelta. Lisäksi Metsäkorven asuinalueelle on kaavassa laadittu uimaranta parkkipaikkoineen virkistysaluemaininnalla. Tällaista ei sinne vielä ole toteutettu. Tämä olisi hyvä kaupunkilaisten hyvinvoinnin ja kaupungin houkuttelevuuden osalta. Nythän lähimmät uimamahdolliset vedet sijaitsevat vähintään n. 15km säteellä. Kaupunkilaisille myös avantouintimahdollisuus.
Hatlamminsuon alueen kehittäminen. Ehdotan, että hatlamminsuolta tulisi kuntopolku am. Metsäkorven kuntoportaille ja uimarannalle.
Ehdotan myös, että liikkuva Riihimäki teemaa alettaisiin kehittää lapsiperheiden, työikäisten sekä eläkeläisten "kestävä hyvinvointi teemalla". Tämä tarkoittaisi puistoaluiden kehittämista liikunnalliseen ja nykyaikaisten stannardien vaatimalle ajanvieton tasolle. Hyödyt tästä olisivat kuntalaisten terveyden edistäminen ja kunnan yleinen houkuttelevuus uusien kuntalaisten näkökulmasta.
Viimeiseksi ehdotan, että nuortentyöhön voisi lisätä liikunnallisia, maksuttomia kerhoja. Esim. Sählykerhoja yms. näitä voidaan järjestää esim. kunnan kouluilla tms. liikuntatiloissa. Myös esim. kokkikerho yms. olisi huomioitavia asioita. Tämän voisi toteuttaa esim. Harjurinteen koululla. Näin saataisiin nuorisotyön palveluiden ääreen varsinkin syrjäytymisvaarassa olevia nuoria. Kaikilla perheillä ei ole tasapuolisia mahdollisuuksia tarjota harrastusmahdollisuuksia yhä kasvavissa harrastusmaksuissa paikallisissa liikuntapalveluita tarjoavissa seuroissa. Nämä am. asiat voi totettaa puistoyksikkö ja tarvittavat kunnan viranomaiset. Lisäksi kunnan nuorisotyö.
Tämä ehdotus ei ole mahdollinen, koska:
Kiitos ehdotuksesta. Tähän ehdotukseen sisältyi useita eri osaehdotuksia. Osa näistä ehdotuksista on arvioitu muiden ehdotusten yhteydessä. Kokonaisuudessaan ehdotus ei ole mahdollinen aikataulullisesti ja taloudellisesti.
Lisätietoja: liikunta- ja hyvinvointipäälikkö Kati Hämäläinen-Mylllymäki, puh. 050 5757718, kati.hamalainen-myllymaki@riihimaki.fi
Ilmoita asiatonta sisältöä
Onko tämä sisältö epäasiallista?
0 kommenttia
Ladataan kommentteja ...