Osallistuva budjetointi 2020
Osallistuvan budjetoinnin tavoitteena on saada asukkaat mukaan ideoimaan, päättämään ja tekemään yhdessä Riihimäestä entistäkin parempi ja toimivampi kotipaikka.
Lähivirkistysreitti
Kaupungin etelä- ja länsilaidalta puuttuu kokonaan ulkoilureitistö. Kaupunki voisi hyödyntää omistuksessaan olevia maa-alueita sekä tarvittaessa vuokrata reitistön pohjaksi maata ulkopuolisilta tahoilta. Ulkoilureittiä ei ole tarkoitettu kuljettavaksi ajoneuvoilla joten perustaminen tulee olemaan kevyt niin luonnonmuokkaamisen kuin taloudenkin näkökulmasta. Reitti tulee hyödyntämään jo olemassa olevia väyliä ja polkuja. Reitillä yhdistettäisiin Parmala, Korttionmäki, Vasikkahaka, Räätykänmäki ja mahdollistettaisiin asuinalueiden välinen ulkoilu. Reitti tulisi olemaan kevyt noin 2-3m leveä valaisematon. Reitin kokonaispituus liityntähaaroineen tulisi olemaan noin 7,4km. Reitti sijoittuu pääosin tasamaalle, jolloin reitin korkeuserot eivät ole esteenä heikompikuntoisillekaan kaupunkilaisille.
Reitin liityntäpisteet sijaitsevat
1. Herajoen vedenottamolla, Parmalantie 92
2. Penninmäellä, Pennintie 14
3. Koppelintie 25 kohdalta lähtevällä pistolla
4. Jätevedenpuhdistamolla, Puhdistamontie 16
5. Ruthinpolku 20 kohdalta lähtevällä pistolla
6. Metsurinkatu 34 kohdalta lähtevällä pistolla
Reitti kulkee Penninmäen lävitse, Vasikkahaan pellonpoikki, Silmäkenevan suon läpi, Vantaanjoen vartta pitkin, Voimalinjan alustassa.
Kuorma-autolla liikennöitävän metsätien rakentamisen kustannukset ovat noin 15 000€/km, rakentamattomalle metsäpohjalle. Tässä reitistössä perustetaan kevyempi väylä sekä hyödynnetään olemassa olevia kulkureittejä, joten arvioin kustannuksen olevan 8 000€/km * 8km -> 64 000€ suunnitteluineen.
Reitti tukee kaupungin kestävää kehitystä tukien sosiaalista yhteenkuuluvuutta sekä luontoelämyksiä. Lähivirkistysreitillä olisi myös terveydellisiä hyötyjä, lisääntyneen vapaa-ajan liikunnan myötä. Reittiä pystyisi myös hyödyntämään perusopetuksen liikunta sekä luonto-opetukseen.
Tämä ehdotus ei ole mahdollinen, koska:
Kiitos ehdotuksestanne. Ehdotusta ei ole mahdollista toteuttaa osallistuvan budjetoinnin hankkeena, sillä ulkoilureitti kulkisi myös yksityisomistuksessa olevilla mailla. Näin ollen ehdotus ei ole toteutettavissa kaupungin toimivallan puitteissa.
Lisätietoja: vs. kaupunginpuutarhuri Päivi Sundman, puh. 040 4859622, paivi.sundman@riihimaki.fi
Ilmoita asiatonta sisältöä
Onko tämä sisältö epäasiallista?
5 kommenttia
Tuohon voisi saada myös valtion tukea
https://www.reittimestarit.fi/kunnille-valtiolta-10-meur-tukirahaa-reitistojen-rakentamiseen-ja-kunnostamiseen/
Keskustelu henkilön Jouni Tuukkanen kanssa
Onko ehdotusta mahdollista tutkia yhteistyössä maanomistajien kanssa ja tarvittavilta osin sopia reitistön maapohjan vuokraamista. Reitistöstä osa sijoittuu kaupungin omistamalle maalle ja näin ollen olisi toteutettavissa muunnoksena. Onko muunneltu reitistövaihtoehtoa tarkasteltu?
Jos reitti perustettaisiin ehdotuksen mukaisesti, ensin pitäisi neuvotella maaomistajien kanssa, koska jos reitin perustamiseen on maanomistajien kanssa sopimukset, asia etenee joutuisammin ja toimituksesta valittamisen riski pienenee. Tämän jälkeen tulisi tehdä ulkoilureittisuunnitelma, jonka ELY vahvistaa ja sen jälkeen kaupunki voisi hakea reittitoimitusta. Toimituksissa merkitään kiinteistörekisteriin reittisuunnitelman mukainen merkitty ulkoilureitti. Toimituksessa päätetään muun muassa reitin perustamisen takia maksettavista korvauksista. Reitin pitäjän on haettava reittitoimitusta Maanmittauslaitokselta vuoden kuluessa siitä, kun reittisuunnitelma on hyväksytty ja päätös on saanut lainvoiman.
Valitettavasti kaupungilla ei ole nyt henkilöresurssia asian eteenpäin viemiseen tai vaihtoehtoisten reittien tutkimiseen.
Lisätietoja: vs. kaupunginpuutarhuri Päivi Sundman, puh. 040 4859622, paivi.sundman@riihimaki.fi
Pitkänkaavan kautta menisi...
Ja ilmeisesti tuota Riihimäen kaupungin Opaskartta-aineistossa merkittynä oleva hiihtolatu, ei voi toimia reitin pohjana. Hiihtolatu sijoittuu osittain ehdotukseni mukaiselle alueelle, sekä kaupungin että yksityisomistuksessa oleville maille.
Kyllä eteläpuolelle kuitenkin tarvitaan ulkoilureitti.
Ladataan kommentteja ...