Osallistuva budjetointi 2021
Osallistuvassa budjetoinnissa ideoidaan, päätetään ja tehdään yhdessä Riihimäestä entistä parempi ja toimivampi kotipaikka. Riihimäellä osallistuvaan budjetointiin on varattu miljoona euroa, josta syksyllä 2021 jaetaan 100 000 euroa.
Maahan muuttaneiden lasten harrastustoiminnan tukeminen
Urheiluseurojen kuukausi/vuosimaksut ovat liian korkeita maahanmuuttajaperheelle. Esim. Jalkapallo on usein nuorten mieleinen harrastus, mutta ei ole siihen varaa ja silloin jää aikaa lorvimiseen ym. Tällä olisi myös sosiaalisia ja psykologisia vaikutuksia, edesauttaisi integroitumisessa. Mielestäni raha voitaisiin jakaa ”korvamerkittynä” niille seuroille, jotka ottaisivat maahanmuuttaja lapsia/nuoria mukaan seuratoimintaan
Ja osallistuminen olisi nuorelle ilmaista ainakin vuoden ajan ja antaisi aikaa nuorelle miettiä, että onko se oikea laji hänelle. Myös ehkä vanhemmat ymmärtäisivät asia tärkeyden ja vaikuttaisi perheen talouden tärkeysjärjestykseen. Ehdotan jaettavaksi summaksi 20 000 euroa.
Tämä ehdotus ei ole mahdollinen, koska:
Kiitos ehdotuksesta. Ehdotus ei valitettavasti etene jatkoon, koska ehdotus ei saanut vaadittua kannatusmäärää. Ehdotus on viety tiedoksi asiasta vastaavalle kaupungin taholle. Lisätietoja: hallintopäällikkö Katja Törrönen, puh. 040 330 4011
Ilmoita asiatonta sisältöä
Onko tämä sisältö epäasiallista?
0 kommenttia
Ladataan kommentteja ...