Osallistuva budjetointi 2020
Osallistuvan budjetoinnin tavoitteena on saada asukkaat mukaan ideoimaan, päättämään ja tekemään yhdessä Riihimäestä entistäkin parempi ja toimivampi kotipaikka.
Muraali näkyvälle paikalle kaunistamaan kaupunkiympäristöä
Voitaisiin teettää kaunis muraali esim. Rautatieaseman lähistölle, joka voisi toivottaa Riihimäellle saapuvat tervetulleeksi kaupunkiin. Esim. Tehtaan seinä olisi näyttävä paikka muraalille. Muraalissa voisi ottaa esiin vaikka Riihimäen historiaa tai Riihimäen arvoja, kuten kiertotalous ja ympäristö.
Tämä ehdotus on mahdollinen, koska:
Kiitos ehdotuksestanne. Tämä ehdotus etenee jatkoon. Suunnitelmalle on tehty kustannusarvio 14 000 euroa. Teokselle voidaan hakea sijoituspaikkoja Rautatieaseman lähistöltä. Voimala on julkisivuiltaan suojeltu kohde, joten sen seinien maalaaminen edellyttää museoviranomaisen lausuntoa. Maalattavan muraalin sijaan kyseeseen voi tulla myös valo- tai mediataiteen keinoin toteutettava teos, joka ei jätä pysyvää jälkeä rakennuksen pintoihin. Joka tapauksessa teoksen toteutus vaatii lisäksi rakennuksen omistajan eli YIT:n luvan. Mikäli Voimala kohteena ei onnistu, aseman läheisyydestä voidaan etsiä myös muita paikkoja. Tarkempi toteutussuunnitelma ja kustannuslaskelma tehdään sen jälkeen, kun suunnitelma on äänestetty toteutettavaksi. Kaupunkilaisia kutsutaan tällöin mukaan suunnitelman valmisteluun.
Lisätietoja: vastaava kulttuurituottaja Anna Vesén, anna.vesen@riihimaki.fi, p. 040 3304701
Ehdotus sisältyy seuraaviin suunnitelmiin:
Ilmoita asiatonta sisältöä
Onko tämä sisältö epäasiallista?
0 kommenttia
Ladataan kommentteja ...