Osallistuva budjetointi 2021
Osallistuvassa budjetoinnissa ideoidaan, päätetään ja tehdään yhdessä Riihimäestä entistä parempi ja toimivampi kotipaikka. Riihimäellä osallistuvaan budjetointiin on varattu miljoona euroa, josta syksyllä 2021 jaetaan 100 000 euroa.
Pönttö maalarit
Kaapelikoteloiden aloitettu taiteilu on herättänyt suurta ihailua ja mielenkiintoa vieraspaikkakuntalaisissa. Maalaukset antavat oman leimansa Lasin ilveksen kera.
Mikäli tiedän tähänastinen kustannus on ollut 100€ per pönttö. Huomattavasti halvempaa kuin ns. nimitaiteilijoiden teokset.
Toteutukseen voisi osallistua kaikki taiteelliset piirit ja yhdistykset, myös kansalaisopiston kerhot. Ehdotuksen kohderyhmänä nuoret taiteilijat.
Erityisesti sisääntuloteiden pöntöt olisivat ensimmäinen kohde. Ei anna kaupunkiin tullessa hyvää näkymää kaikki sotketut pöntöt. Maalatut pöntöt olisi helppo siistiä nyt käytetyn maalin ja monen kuvan selväpiirteisyyden johdosta.
Tämä ehdotus on mahdollinen, koska:
Kiitos ehdotuksestanne. Tämä ehdotus etenee äänestysvaiheeseen.
Lisätietoja: kulttuurituottaja Lyti Aaltonen, lyti.aaltonen@riihimaki.fi, p. 040 672 9439
Ehdotus sisältyy seuraaviin tuloksiin:
Ehdotus sisältyy seuraaviin suunnitelmiin:
Ilmoita asiatonta sisältöä
Onko tämä sisältö epäasiallista?
0 kommenttia
Ladataan kommentteja ...