Osallistuva budjetointi 2026
Osallistuvassa budjetoinnissa ideoidaan, päätetään ja tehdään yhdessä Riihimäestä entistä parempi ja toimivampi kotipaikka. Meidän Riksu. Riihimäellä osallistuvaan budjetointiin on varattu 100 000 euroa vuonna 2026 toteutettaviin hankkeisiin.
Grillikota Vahteriston ulkoilualueelle
Samalla kota voisi toimia myös eri ulkoaktiviteettien tukikohtana tarvittaessa kouluille ja seuroille esimerkiksi hiihto- tai suunnistuskisoissa.
Ilmoita asiatonta sisältöä
Onko tämä sisältö epäasiallista?
Kommentin yksityiskohdat
Näet yhden kommentin
Näytä kaikki kommentit
Keskustelu henkilön Tero Nuora kanssa
Grillikota Vahteriston ulkoilualueelle: Alueen potentiaali terveyttä ja hyvinvointia parantavina tekijöinä tulipaikka/laavu soveltuisi paremmin Vahteriston 2 km ympyrälenkin keskellä sijaitsevalle metsäsaarekkeeseen. Tämä mahdollistaisi sopivan pienen reippailun perheen pienemmille. Saavutettavuutta voisi parantaa myös esteettömyyttä ajatellen, jolloin alueella jo valmiina olevista poluista yksi pieni osuus olisi mahdollista saavuttaa esim. pyörätuolilla.
Samassa yhteydessä olosuhteen käytettävyyttä ja luonnon mahdollistamien terveysvaikutusten lisäämiseksi, tulisi tarkastella myös keinoja tämän hankkeen avulla lisätä alueelle nykyisen lisäksi n. 2-3 kpl merkattuja eri pituisia luontopolkuja. Kun kokonaisuuteen yhdistyy metsän keskellä oleva laavu, johon on pysäköintialueelta n. 500m etäisyys, kannustaa tämä ihmisiä liikkumaan ja tutustumaan alueen merkattuihin polkuihin yhdessä lasten kanssa. Apua tähän antaa mm. ulkoilu-olosuhteita kapungissa edistävä Riihilatu.
Ohessa kooste tutkimuksista luonnon terveyshyödyistä.
"Selvityksen mukaan pääsy luontoon edistää erityisesti mielenterveyttä: se suojaa masennukselta, lievittää stressiä ja parantaa mielialaa. Tieto on merkittävä, sillä mielenterveyden häiriöt aiheuttavat Suomelle arviolta 11 miljardin euron vuotuiset kustannukset inhimillisen kärsimyksen lisäksi".
"Luontoympäristöjen tarjoamat erilaiset terveyshyödyt olisikin tärkeä huomioida yhdessä. Esimerkiksi lähiluonnon saavutettavuus, aktiivisen liikkumisen ja liikunnan edistäminen sekä ilmastonmuutokseen sopeutuminen liittyvät lähiluontoon ja näitä tulisi suunnitella yhdessä, sanoo THL:n johtava tutkija Jaana Halonen.
https://thl.fi/-/selvitys-luontoymparistot-voivat-tarjota-jopa-satojen-miljoonien-eurojen-hyodyn-kansantautien-torjunnassa
Ladataan kommentteja ...