Osallistuva budjetointi 2024
Osallistuvassa budjetoinnissa ideoidaan, päätetään ja tehdään yhdessä Riihimäestä entistä parempi ja toimivampi kotipaikka. Meidän Riksu. Riihimäellä osallistuvaan budjetointiin on varattu 100 000 euroa vuonna 2024 toteutettaviin hankkeisiin.
Stoppi kiusaamiselle!
Kiusaaminen on vakava ilmiö, josta kärsii moni lapsi ja nuori. Tähän pitää puuttua. Tehdään hyvää ja panostetaan koko kaupungin turvin kiusaamisen vastaiseen työhön. Lapsen ja nuoren pitää tuntea olonsa turvalliseksi niin koulussa kuin vapaa-ajalla, tämä on mahdollista, kun resurssit ovat kunnossa ja ohjattu oikein. Kiusaaminen on aina väkivaltainen teko ja asia on vakava, ei ole olemassa viatonta kiusaamista, jos toinen ihminen siitä kärsii. Kiusaamisen syyt pitää selvittää ja tukea pitää saada niin kiusatulle kuin kiusaajalle tarvittaessa. Yhtäkään kiusaamista ei saa lakaista maton alle. Moni ei uskalla kertoa omasta kiusaamisesta eikä myöskään kaverin kiusaamisesta. Esimerkiksi kouluilla voisi olla mahdollisuus siihen, että oppilas voi nimettömästi ilmoittaa jos jotain kiusataan. Tämä olisi matalan kynnyksen toimintaa ja ilmoituksen voisi tehdä toinen oppilas ilman, että saa pelätä joutuvansa myös kiusatuksi.
Kiusaamisen vastaista toimintamallia laaditaan parhaillaan Lapsiystävällinen kunta -toiminnan yhteydessä. Käsittelyssä ovat myös kolme kiusaamisen vastaiseen toimintaan liittyvää valtuustoaloitetta. Tämän ehdotuksen perusteella toteutettaisiin kampanja, jossa mm. kutsutaan vierailijoita kouluihin sekä hyödynnetään sosiaalisen median henkilöiden voimaa kiusaamisen vastaisessa kampanjassa. Ehdotukselle on laadittu kustannusarvio 5000 euroa.
Lisätietoja: Opetuspäällikkö Outi Ervasti, outi.ervasti@riihimaki.fi P. 040 593 4609
1 kommentti
Ladataan kommentteja ...
Lisää oma kommenttisi
Kirjaudu sisään tai rekisteröidy palveluun kommentoidaksesi.
Ladataan kommentteja ...