Osallistuva budjetointi 2024
Osallistuvassa budjetoinnissa ideoidaan, päätetään ja tehdään yhdessä Riihimäestä entistä parempi ja toimivampi kotipaikka. Meidän Riksu. Riihimäellä osallistuvaan budjetointiin on varattu 100 000 euroa vuonna 2024 toteutettaviin hankkeisiin.
Torjutaan espanjansiruetanoita
Tähän suunnitelmaan on yhdistetty kaksi siruetanan torjuntaa koskevaa ehdotusta. Suunnitelma sisältää kahden uuden etanaroskiksen hankinnan sekä 6 kpl etanantorjuntatalkoita. Lisäksi luodaan etanapassi, jolloin järjestetylle keräyspisteelle tuodusta etanajätteestä saa leiman ja tietyllä leimamäärällä kannustepalkinnon.
Budjetti: 6000 €
Lisätietoja: kaupunginpuutarhuri Päivi Sundman, paivi.sundman@riihimaki.fi P. 040 485 9622
Hankkeen kehitys
-
130.04.2024
Uusia etanaroskiksia on hankittu
<p>Puistopalvelut on tuonut jo useiden vuosien ajan osaston työntekijöiden ja asukashavaintojen perusteella valittuihin paikkoihin vain etanoille tarkoitettuja 240-litraisia roskiksia. Uusia Etanaroskiksia on nyt sijoiteltu paikkoihin, joita karttakyselyiden havainnotkin tukevat. OHJE: Tapa ensin espanjansiruetanat leikkaamalla kahtia pitkittäin tai murskaamalla tai pudottamalla ne kiehuvaan veteen. Vesi tulee poistaa ennen kuin etanat laitetaan suljettuun astiaan, esimerkiksi tyhjään maitopurkkiin. Yksi keväällä kerätty etana on satoja etanoita vähemmän syksyllä. Valtavan paljon kiitoksia kaikille ahkerille kuntalaisille tästä arvokkaasta vieraslajien torjuntatyöstä. Roskikset löytyvät kaupungin karttapalvelusta. </p> -
215.05.2024
Etanapassi-kampanja ja etanatalkoot käynnistyi 15.5.2024
<p>Riihimäen kaupungin etanapassit otetaan käyttöön keskiviikosta 15. toukokuuta alkaen. Osallistuvassa budjetoinnissa toteuttavaksi tuli suunnitelma, jossa ehdotettiin, että espanjansiruetanoiden keräämisestä voisi saada pienen palkkion. Näin torjunta houkuttelisi mukaan uusia asukkaita. Tuo etanatölkit varikolle, kierrätyskeskukseen tai etanatalkoisiin 15.5.-30.9.2024 Etanapassi-kampanja toimii seuraavasti: Kerää espanjansiruetanoita esimerkiksi litran kartonkitölkkeihin. Tuo tölkit kaupungin varikon SER-pisteeseen, kierrätyskeskukseen tai kaupungin etanatalkootapahtumiin. Näissä paikoissa yhdestä litran tölkistä kerättyjä espanjansiruetanoita saa yhden leiman etanapassiin. Kuudella leimalla passi on täynnä ja sillä saa lunastaa palkkion. Palkkio on esimerkiksi lippu BioRexiin tai Riihimäen Nuorisoteatteriin, lippuja maauimalaan, lahjakortti kahvila Laurelliin tai autopesuun. Etanapassi-palkkion lunastus tapahtuu ottamalla yhteyttä kaupungin vieraslaji-tiimiin. Nouda passi Tietotuvasta, kirjastolta, varikolta tai kierrätyskeskuksesta. Etanapasseja on noudettavissa Tietotuvasta Matkakeskuksesta, kirjaston infosta, kierrätyskeskuksesta ja kaupungin keskusvarikon SER-pisteeltä. Myös etanatalkoissa jaetaan etanapasseja ja osallistumisesta saa leiman. 50 nopeimmalle osallistujalle jaetaan keräämiseen tarvittavia välineitä eli pihtejä ja etikkaa. Osallistuvan budjetoinnin etanatalkoita järjestetään kuusi kertaa, ja niistä ilmoitetaan Visit Häme ja MenoInfo-sivustoilla sekä Riihimäen kaupunkitekniikan ja Riihimäen kaupunkikehityksen sosiaalisen median kanavilla. Kauden ensimmäiset talkoot järjestetään Petsamossa kampanjan alkaessa keskiviikkona 15. toukokuuta kello 8.00–9.30. Kokoontuminen K-Market Otson kierrätyspisteen vieressä. Etanapasseja noudettavissa: Riihimäen Tietotupa, Riihimäen kaupunginkirjaston info, Riihimäen kierrätyskeskus, Kaupungin varikko SER-piste. Täyden etanapassin palkkion lunastus onnistuu ottamalla yhteyttä: vieraslajit@riihimaki.fi tai puhelimitse ma-to klo 8-15 puh. 040 6248431 tai 040 4846912. Palkkiot on lunastettava 15.10.2024 mennessä. Huomio! Laita etanapassiin nimesi ja osoitteesi, kun palautat etanapassia. Etanapasseja jaetaan enintään kolme yhdelle henkilölle verotuksellisista syistä. </p> -
322.10.2024
Espanjansiruetanan torjuntatyön saldona 5000 kiloa etanoita
<p>Osallistuvan budjetoinnin aloitteesta toteutettu espanjansiruetanan torjunnan Etanapassi-kampanja on päättynyt. Kaikkinensa etanoita kerättiin lähes 5 000 kiloa Kampanjan tavoitteena oli houkutella uusia kerääjiä tarjoamalla pieniä palkkioita. “Asukkaiden kanssa keskustellessa ilmeni, että kampanjaan osallistui vuosia etanoita keränneiden asukkaiden lisäksi myös uusia asukkaita. Kampanjassa oli kerrostaloasukkaitakin innostunut keräämään etanoita esimerkiksi isovanhempiensa tonteilta”, kertoo kaupungin vieraslajikoordinaattori Anne Kulhoranta. “Etanapassi-kampanjan myötä myös yhteistyö asukkaiden kanssa lisääntyi. Lyhyissäkin kohtaamisissa etanatalkoissa ja passeja leimatessa saimme hyvää informaatiota etanoiden levinneisyydestä, josta oli hyötyä torjuntatyön suunnittelussa ja kohdentamisessa, Kulhoranta jatkaa. Kampanjassa kerättiin 1 000 litraa etanoita. Etanapassi-kampanjaan osallistui 82 asukasta. Passeja jaettiin enintään kolme henkilöä kohden verotuksellisista syistä. Täyteen kerättyjä etanapasseja palautettiin 167 kappaletta ja näistä kertyi yli 1 000 litraa etanoita. Kampanjassa etanoita otettiin vastaan kahdessa pisteessä, kierrätyskeskuksessa ja kaupungin varikon SER-pisteellä. Näissä paikoissa sai leiman passiinsa litrasta kerättyjä etanoita. Passin sai täyteen kuudella leimalla. Osallistuvan budjetoinnin Etanapassi-kampanjan budjetti oli 6 000 euroa. Rahalla hankittiin palkkioita niille, jotka keräsivät passinsa täyteen leimoja. Palkintoina oli pääsylippuja maauimalaan, Nuorisoteatteriin, Biorex-elokuvateatteriin sekä lahjakortteja kahvila Laurelliin ja Kaarlonkadun huollon autopesuun. Suosituimpia palkkioita olivat Laurellin ja Biorexin lahjakortit. Budjetista hankittiin myös kolme uutta etanaroskista, joten niitä oli tänä kesänä yhteensä 28 ympäri kaupunkia. Perinteiset etanatalkoot jatkuivat. Kampanjan aikana järjestettiin seitsemät etanatalkoot, joihin osallistui 38 asukasta. Talkoissa kerättiin noin 2 550 etanaa, mikä vastaa noin 40 litraa. Myös talkoisiin osallistujat saivat leimoja passiinsa. Kampanjan aikana asukkaille jaettiin keräilyvälineitä: jaossa oli 50 keräilypihdit ja 60 etikkapulloa. Kaupunkiin sijoitetut etanaroskikset ovat olleet kaupunkilaisten ahkerassa käytössä. Tänä vuonna asukkaat keräsivät kesäkauden aikana yhteensä 4 950 kiloa etanoita, kun mukaan luetaan sekä kampanjan puitteissa että etanaroskiksiin jätetyt määrät. Tämä on lähes kaksinkertainen määrä viime vuoteen verrattuna. </p>
0 kommenttia
Ladataan kommentteja ...
Lisää oma kommenttisi
Kirjaudu sisään tai rekisteröidy palveluun kommentoidaksesi.
Ladataan kommentteja ...