Osallistuva budjetointi 2019
Osallistuvan budjetoinnin tavoitteena on saada asukkaat mukaan ideoimaan, päättämään ja tekemään yhdessä Riihimäestä entistäkin parempi ja toimivampi kotipaikka.
Osallistuvassa budjetoinnissa kehitetään yhteistä kaupunkia kolmessa vaiheessa.
- Ideointivaiheessa kaikki riihimäkeläiset voivat tehdä parantamisehdotuksia.
- Kaupungin palvelut muodostavat ehdotuksista toteuttamiskelpoisia suunnitelmia ja niille lasketaan kustannusarviot. Ehdotusten tekijät kutsutaan mukaan suunnitteluun ja mikäli ehdotus menestyy äänestyksessä, myös toteuttamisvaiheeseen.
- Äänestysvaiheessa suunnitelmia voivat äänestää kaikki äänestysvuonna 12 vuotta täyttävät ja sitä vanhemmat riihimäkeläiset.
Osallistuvassa budjetoinnissa tavoitteena on ideoida ehdotuksia ja tehdä suunnitelmia, jotka hyödyttävät monia. Ehdotusten jättäminen, niiden kannattaminen ja kommentointi sekä äänestäminen tapahtuvat osallistu.riihimaki.fi palvelussa.
Seuraavassa elementissä on kartta, joka esittää tämän sivun tietueet karttapisteinä. Elementtiä voi käyttää ruudunlukijalla, mutta se voi olla vaikeaselkoinen.
Ohita kartta${title}
{{html body}}
{{html icon}}
${address}
119 ehdotusta
Suodata:
Alla oleva lomake suodattaa hakutulokset dynaamisesti, kun hakuehtoja muutetaan.
Siirry tuloksiinAlla oleva lomake suodattaa hakutulokset dynaamisesti, kun hakuehtoja muutetaan.
Siirry tuloksiin
Järjestä ehdotukset:
Tulosten määrä sivulla:
Mahdollinen
Kevyen liikenteen väylä Terhtaankadun ja 130-tien väliin Merkoksen risteykseen helpottaa...
-
Luontiaika
02.12.2019 -
- 2
Mahdollinen
Kehitysvammaisuuden ja siitä johtuvan käytöksen tiedon lisääminen kaupunkilaisille.
Ihmiset...
-
Luontiaika
02.12.2019 -
- 1
Ei mahdollinen
Laitetaan Lasitehtaan logona toiminut ilves Lasitehtaan koulun viereiseen liikenneympyrään...
-
Luontiaika
02.12.2019 -
- 1
Ei mahdollinen
Nyt olisi aika saada höyryveturi 554 pois varikon takapihalta ruostumasta. Ehdotukseni...
-
Luontiaika
02.12.2019 -
- 0
Mahdollinen
Junailijat - vanhempaintoimikunta ehdottaa, että Junailijankadun päiväkodin laajaa piha-aluetta...
-
Luontiaika
29.11.2019 -
- 1
Ei mahdollinen
Riihimäellä on mainio ja ahkerassa käytössä oleva Vahteriston ulkoilualue. Se palvelee...
-
Luontiaika
29.11.2019 -
- 1
Ei mahdollinen
Riihimäki tarvitsisi toisen täysipitkän radan. Harrastajamäärät on kokoajan kasvussa tällä...
-
Luontiaika
25.11.2019 -
- 0
Mahdollinen
Lapsissa on tulevaisuus, parempi satsata toiminnallista kuntoutusta tarvitseviin lapsiin nyt kuin...
-
Luontiaika
22.11.2019 -
- 0
Mahdollinen
Lisää maalattua katutaidetta ja väriä maisemaan ympäri kaupunkia nykyisten bussipysäkkimaalausten...
-
Luontiaika
20.11.2019 -
- 1
Mahdollinen
Suomen hauskin kaupunki ansaitsisi hauskan opaskartan. Kartassa on oleelliset asiat liioiteltu,...
-
Luontiaika
19.11.2019 -
- 0
Ei mahdollinen
Kaikille harrastelijoille ja "hengailijoille" ikään ja sukupuoleen katsomatta tarkoitettu suuri...
-
Luontiaika
19.11.2019 -
- 0
Ei mahdollinen
Jokainen lapsi tietää ja moni aikuinenkin muistaa, että liukumäessä laskeminen on talven...
-
Luontiaika
19.11.2019 -
- 0
Mahdollinen
Konttisali sisältää kaiken tarvittavan monipuoliseen toiminnalliseen treeniin, ja kontit ovat...
-
Luontiaika
19.11.2019 -
- 0
Mahdollinen
Liikennepuisto perheiden käyttöön.
-
Luontiaika
18.11.2019 -
- 0
Mahdollinen
Kartoitetaan ulkoilualueiden ja asuinalueiden väliset reitit ja polut. Tehdään selkeät reitit,...
-
Luontiaika
18.11.2019 -
- 0
Ei mahdollinen
Bussit kulkevat, Riihimäellä lähes tyhjillään, Digitaalinäytöt pysäkeillä saattaisivat kannustaa...
-
Luontiaika
18.11.2019 -
- 0
Mahdollinen
Yhteiskunta on menossa ja on mennyt kohti digitalisaatioita, pankkiasioita on vaikea hoitaa ilman...
-
Luontiaika
18.11.2019 -
- 1
Ei mahdollinen
Jos Riihimäki tosiaan on käyttämässä miljoona euroa tähän tarkoitukseen niin ehdottomasti paras...
-
Luontiaika
18.11.2019 -
- 0
Ei mahdollinen
Joku tila kaupungilta, johon voisi rakennella skeitti/skuuttauspaikan talveksi. Sinne vuorot...
-
Luontiaika
17.11.2019 -
- 5
Mahdollinen
Nuorille ja muille erikseen valikoiduille kohderyhmille yhteinen katutaideprojekti, jossa...
-
Luontiaika
17.11.2019 -
- 0