Osallistuva budjetointi 2019
Osallistuvan budjetoinnin tavoitteena on saada asukkaat mukaan ideoimaan, päättämään ja tekemään yhdessä Riihimäestä entistäkin parempi ja toimivampi kotipaikka.
Osallistuvassa budjetoinnissa kehitetään yhteistä kaupunkia kolmessa vaiheessa.
- Ideointivaiheessa kaikki riihimäkeläiset voivat tehdä parantamisehdotuksia.
- Kaupungin palvelut muodostavat ehdotuksista toteuttamiskelpoisia suunnitelmia ja niille lasketaan kustannusarviot. Ehdotusten tekijät kutsutaan mukaan suunnitteluun ja mikäli ehdotus menestyy äänestyksessä, myös toteuttamisvaiheeseen.
- Äänestysvaiheessa suunnitelmia voivat äänestää kaikki äänestysvuonna 12 vuotta täyttävät ja sitä vanhemmat riihimäkeläiset.
Osallistuvassa budjetoinnissa tavoitteena on ideoida ehdotuksia ja tehdä suunnitelmia, jotka hyödyttävät monia. Ehdotusten jättäminen, niiden kannattaminen ja kommentointi sekä äänestäminen tapahtuvat osallistu.riihimaki.fi palvelussa.
Seuraavassa elementissä on kartta, joka esittää tämän sivun tietueet karttapisteinä. Elementtiä voi käyttää ruudunlukijalla, mutta se voi olla vaikeaselkoinen.
Ohita kartta${title}
{{html body}}
{{html icon}}
${address}
119 ehdotusta
Suodata:
Alla oleva lomake suodattaa hakutulokset dynaamisesti, kun hakuehtoja muutetaan.
Siirry tuloksiinAlla oleva lomake suodattaa hakutulokset dynaamisesti, kun hakuehtoja muutetaan.
Siirry tuloksiin
Järjestä ehdotukset:
Tulosten määrä sivulla:
Ei mahdollinen
Hiihtolatu keskustaan koululaisille, perheille ja eläkeläisille. Liikunta tuottaa terveyttä ja...
-
Luontiaika
22.10.2019 -
- 0
Mahdollinen
Nuorille aikuisille suunnattu tapaamispaikka, missä he voivat myös viettää aikaa että tutustua...
-
Luontiaika
22.10.2019 -
- 0
Mahdollinen
Ehdotan rahaa käytettäväksi määrätietoiseen etanoiden torjuntaan. Ongelma on laaja eri puolilla...
-
Luontiaika
23.10.2019 -
- 1
Mahdollinen
Uuden Uramon koulun eskarilaisilta puuttuvat kiipeilytelineet ja muut aktiviteetit pihalta....
-
Luontiaika
24.10.2019 -
- 2
Mahdollinen
Lukiossa ja myös muissa kouluissa tarvitaan työvälineeksi tietokone. Tämä on kallis hankinta ja...
-
Luontiaika
24.10.2019 -
- 0
Ei mahdollinen
Uusien kaava-alueiden päällystys ennen rakentamista on rahojen hukkaan heittämistä. Kun tontteja...
-
Luontiaika
26.10.2019 -
- 0
Ei mahdollinen
Rautatienpuiston valaistus on todella pimeä ja tulisi vaihtaa paremmin valaiseviin...
-
Luontiaika
26.10.2019 -
- 0
Mahdollinen
Nykyinen, paljon käytetty polku-ura on hoitamaton, kivikkoinen ja vaarallinen. Kuntoportaat...
-
Luontiaika
26.10.2019 -
- 1
Ei mahdollinen
Yritykset ja seurat jotka tarjoavat jonkinlaisia harrastuksia, esim tanssiseurat,...
-
Luontiaika
28.10.2019 -
- 0
Ei mahdollinen
Ehdotuksena siis laillinen stuntti spotti, eli mopoille ja muille moottoriajoneuvoille...
-
Luontiaika
29.10.2019 -
- 1
Mahdollinen
Kaupunginmuseon ehdottomasti keskeisin ja tärkein sijaintipaikka on nykyinen rakennus tontteineen...
-
Luontiaika
30.10.2019 -
- 1
Ei mahdollinen
Skeittiparkki ympärivuotiseen käyttöön, voisiko tyhjillään olevaa Matkakeskusta hyödyntää tähän?...
-
Luontiaika
01.11.2019 -
- 0
Mahdollinen
Riihimäen keskustan luontokeidas Peltosaaren kosteikko kaipaa kunnollisen opastaulun ja opasteet,...
-
Luontiaika
03.11.2019 -
- 1
Ei mahdollinen
Kaupunki voisi tukea kuntalaisten aurinkoenergiapaneelihankintoja joko vuosittaisella arvonnalla,...
-
Luontiaika
03.11.2019 -
- 0
Mahdollinen
Vanhusväestön hoiva- ja sairaskulut tulevat edelleen kasvamaan ja olemaan merkittävä osa...
-
Luontiaika
03.11.2019 -
- 1
Mahdollinen
Haluaisin, että jokaisella nuorella on mahdollisuus tehdä musiikkia usein eri tyylein.
...
-
Luontiaika
04.11.2019 -
- 0
Ei mahdollinen
Tehdään jalkakäytävä Riihiviidantien varteen, jossa nopeusrajoitus 80. Monien pyöräilijöiden...
-
Luontiaika
04.11.2019 -
- 0
Mahdollinen
Istutetaan 30000 puuta ympäri kaupunkia.
Jokainen saa istuttaa vähintään yhden puun. Puut...
-
Luontiaika
05.11.2019 -
- 2
Ei mahdollinen
Nyt on jo aika laittaa stoppi Erkyläntien suunnitelmille, jo yksistään säästösyistä. Yksikään muu...
-
Luontiaika
05.11.2019 -
- 0
Ei mahdollinen
Näkisin tärkeänä asiana kaupungin markkinoinnin ulospäin potentiaalisena asuinpaikkana. Täällä on...
-
Luontiaika
14.10.2019 -
- 0