Osallistuva budjetointi 2019
Osallistuvan budjetoinnin tavoitteena on saada asukkaat mukaan ideoimaan, päättämään ja tekemään yhdessä Riihimäestä entistäkin parempi ja toimivampi kotipaikka.
Osallistuvassa budjetoinnissa kehitetään yhteistä kaupunkia kolmessa vaiheessa.
- Ideointivaiheessa kaikki riihimäkeläiset voivat tehdä parantamisehdotuksia.
- Kaupungin palvelut muodostavat ehdotuksista toteuttamiskelpoisia suunnitelmia ja niille lasketaan kustannusarviot. Ehdotusten tekijät kutsutaan mukaan suunnitteluun ja mikäli ehdotus menestyy äänestyksessä, myös toteuttamisvaiheeseen.
- Äänestysvaiheessa suunnitelmia voivat äänestää kaikki äänestysvuonna 12 vuotta täyttävät ja sitä vanhemmat riihimäkeläiset.
Osallistuvassa budjetoinnissa tavoitteena on ideoida ehdotuksia ja tehdä suunnitelmia, jotka hyödyttävät monia. Ehdotusten jättäminen, niiden kannattaminen ja kommentointi sekä äänestäminen tapahtuvat osallistu.riihimaki.fi palvelussa.
Seuraavassa elementissä on kartta, joka esittää tämän sivun tietueet karttapisteinä. Elementtiä voi käyttää ruudunlukijalla, mutta se voi olla vaikeaselkoinen.
Ohita kartta${title}
{{html body}}
{{html icon}}
${address}
119 ehdotusta
Suodata:
Alla oleva lomake suodattaa hakutulokset dynaamisesti, kun hakuehtoja muutetaan.
Siirry tuloksiinAlla oleva lomake suodattaa hakutulokset dynaamisesti, kun hakuehtoja muutetaan.
Siirry tuloksiin
Järjestä ehdotukset:
Tulosten määrä sivulla:
Ei mahdollinen
Riihimäen lukion opiskelijakunnan hallitus ehdottaa, että lukiolle hankitaan aurinkopaneelit....
-
Luontiaika
15.12.2019 -
- 0
Mahdollinen
Kehitysvammaisuuden ja siitä johtuvan käytöksen tiedon lisääminen kaupunkilaisille.
Ihmiset...
-
Luontiaika
02.12.2019 -
- 1
Ei mahdollinen
Uuden pyörätien valmistuttua vaatisi kokonkatu uuden päällysteen ja ojien avaamisen...
-
Luontiaika
14.10.2019 -
- 0
Mahdollinen
Riihimäellä pitäisi osoittaa määrärahoja myös senioreille suunnattuun kulttuuritoimintaan, siinä...
-
Luontiaika
13.12.2019 -
- 0
Ei mahdollinen
Matonpesupaikka Peltosaareen, joko ulkona tai sisätiloissa.
Veden ja mahdollisen sähkönkäytön...
-
Luontiaika
02.12.2019 -
- 0
Mahdollinen
Kouluihin ostettaiisiin luistimia, kypäriä, monoja ja suksia. Kun kouluilla olisi nämä niin...
-
Luontiaika
18.10.2019 -
- 0
Ei mahdollinen
Riihimäen Kansantanssijat ry esittää siirrettävän katsomon hankkimista seurojen, järjestöjen ja...
-
Luontiaika
15.12.2019 -
- 0
Mahdollinen
Lasten ja nuorten vähäinen liikkuminen huolestuttaa niin päättäjiä kuin kansalaisia. Huoli on...
-
Luontiaika
04.12.2019 -
- 0
Ei mahdollinen
Uimahallilla pitäisi olla mahdollisuus yksityisyyteen sitä erityisesti tarvitsevalle.
...
-
Luontiaika
13.12.2019 -
- 0
Ei mahdollinen
Hiihtolatu keskustaan koululaisille, perheille ja eläkeläisille. Liikunta tuottaa terveyttä ja...
-
Luontiaika
22.10.2019 -
- 0
Mahdollinen
Riihimäki tarvitsee kattavan, monipuolisen ja nykyaikaisen ulkokuntosalin.
-
Luontiaika
18.10.2019 -
- 1
Mahdollinen
Peltosaarenlammen puhdistaminen ja uudistaminen ilmaiseksi uimapaikaksi. Etenkin nuoret joilla ei...
-
Luontiaika
15.12.2019 -
- 0
Mahdollinen
Tarkastetaan että kaikissa Riihimäen kaupungin leikkipuistoissa on toimiva valaistus jotta...
-
Luontiaika
24.10.2019 -
- 0
Mahdollinen
Lukiossa ja myös muissa kouluissa tarvitaan työvälineeksi tietokone. Tämä on kallis hankinta ja...
-
Luontiaika
24.10.2019 -
- 0
Ei mahdollinen
Uusien kaava-alueiden päällystys ennen rakentamista on rahojen hukkaan heittämistä. Kun tontteja...
-
Luontiaika
26.10.2019 -
- 0
Ei mahdollinen
Rautatienpuiston valaistus on todella pimeä ja tulisi vaihtaa paremmin valaiseviin...
-
Luontiaika
26.10.2019 -
- 0
Mahdollinen
Nykyinen, paljon käytetty polku-ura on hoitamaton, kivikkoinen ja vaarallinen. Kuntoportaat...
-
Luontiaika
26.10.2019 -
- 1
Mahdollinen
Toteutetaan yhteisöllisen taiteen menetelmin julkinen taideteoskokonaisuus kahteen alakouluun...
-
Luontiaika
05.12.2019 -
- 0
Ei mahdollinen
Kaupungin puistossa voisi olla kaupunki/sähköpyöräparkki.( Sekä rautatieasemalla ja sairaalalla.)...
-
Luontiaika
17.10.2019 -
- 1
Mahdollinen
Kaupunginmuseon ehdottomasti keskeisin ja tärkein sijaintipaikka on nykyinen rakennus tontteineen...
-
Luontiaika
30.10.2019 -
- 1