Osallistuva budjetointi 2021
Osallistuvassa budjetoinnissa ideoidaan, päätetään ja tehdään yhdessä Riihimäestä entistä parempi ja toimivampi kotipaikka. Riihimäellä osallistuvaan budjetointiin on varattu miljoona euroa, josta syksyllä 2021 jaetaan 100 000 euroa.
Osallistuvassa budjetoinnissa kehitetään yhteistä kaupunkia kolmessa vaiheessa.
- Ideointivaiheessa kaikki riihimäkeläiset voivat tehdä parantamisehdotuksia.
- Kaupunki muodostaa ehdotuksista toteuttamiskelpoisia suunnitelmia ja niille lasketaan kustannusarviot. Ehdotusten tekijät voidaan kutsua mukaan suunnitteluun ja mikäli ehdotus menestyy äänestyksessä, myös toteuttamisvaiheeseen.
- Äänestysvaiheessa suunnitelmia voivat äänestää kaikki äänestysvuonna 12 vuotta täyttävät ja sitä vanhemmat riihimäkeläiset.
Osallistuvassa budjetoinnissa tavoitteena on ideoida ehdotuksia ja tehdä suunnitelmia, jotka hyödyttävät monia. Ehdotusten jättäminen, niiden kannattaminen ja kommentointi sekä äänestäminen tapahtuvat osallistu.riihimaki.fi palvelussa.
Ehdotuksen on saatava vähintään 10 kannatusta 24.10.2021 mennessä edetäkseen toteutusarviointivaiheeseen.
Seuraavassa elementissä on kartta, joka esittää tämän sivun tietueet karttapisteinä. Elementtiä voi käyttää ruudunlukijalla, mutta se voi olla vaikeaselkoinen.
Ohita kartta${title}
{{html body}}
77 ehdotusta
Rajaa hakua:
Alla oleva lomake suodattaa hakutulokset dynaamisesti, kun hakuehtoja muutetaan.
Siirry tuloksiinAlla oleva lomake suodattaa hakutulokset dynaamisesti, kun hakuehtoja muutetaan.
Siirry tuloksiin-
Luontiaika
20.10.2021 -
- 0
Perustelu: aikamme yhtenä...
-
Luontiaika
15.10.2021 -
- 0
Kaupungissa pääsisi...
-
Luontiaika
17.10.2021 -
- 0
-
Luontiaika
17.10.2021 -
- 2
-
Luontiaika
18.10.2021 -
- 1
-
Luontiaika
18.10.2021 -
- 0
-
Luontiaika
19.10.2021 -
- 1
Läntiselle puolelle keskustan...
-
Luontiaika
19.10.2021 -
- 0
-
Luontiaika
20.10.2021 -
- 0
-
Luontiaika
20.10.2021 -
- 1
-
Luontiaika
20.10.2021 -
- 0
-
Luontiaika
21.10.2021 -
- 0
-
Luontiaika
22.10.2021 -
- 0
-
Luontiaika
22.10.2021 -
- 2
-
Luontiaika
22.10.2021 -
- 0
-
Luontiaika
22.10.2021 -
- 6
-
Luontiaika
24.10.2021 -
- 0