Osallistuva budjetointi 2019
Osallistuvan budjetoinnin tavoitteena on saada asukkaat mukaan ideoimaan, päättämään ja tekemään yhdessä Riihimäestä entistäkin parempi ja toimivampi kotipaikka.
Osallistuvassa budjetoinnissa kehitetään yhteistä kaupunkia kolmessa vaiheessa.
- Ideointivaiheessa kaikki riihimäkeläiset voivat tehdä parantamisehdotuksia.
- Kaupungin palvelut muodostavat ehdotuksista toteuttamiskelpoisia suunnitelmia ja niille lasketaan kustannusarviot. Ehdotusten tekijät kutsutaan mukaan suunnitteluun ja mikäli ehdotus menestyy äänestyksessä, myös toteuttamisvaiheeseen.
- Äänestysvaiheessa suunnitelmia voivat äänestää kaikki äänestysvuonna 12 vuotta täyttävät ja sitä vanhemmat riihimäkeläiset.
Osallistuvassa budjetoinnissa tavoitteena on ideoida ehdotuksia ja tehdä suunnitelmia, jotka hyödyttävät monia. Ehdotusten jättäminen, niiden kannattaminen ja kommentointi sekä äänestäminen tapahtuvat osallistu.riihimaki.fi palvelussa.
Seuraavassa elementissä on kartta, joka esittää tämän sivun tietueet karttapisteinä. Elementtiä voi käyttää ruudunlukijalla, mutta se voi olla vaikeaselkoinen.
Ohita kartta${title}
{{html body}}
{{html icon}}
${address}
16 ehdotusta
Suodata:
Alla oleva lomake suodattaa hakutulokset dynaamisesti, kun hakuehtoja muutetaan.
Siirry tuloksiinAlla oleva lomake suodattaa hakutulokset dynaamisesti, kun hakuehtoja muutetaan.
Siirry tuloksiin
Järjestä ehdotukset:
Tulosten määrä sivulla:
Mahdollinen
Lisäisin roska-astioiden määrää ympäri Riihimäkeä.
-
Luontiaika
14.10.2019 -
- 1
Mahdollinen
Riihimäkeä vaivaa espanjasiruetanoiden aiheuttama vitsaus. Pelkkä etanoiden kerääminen...
-
Luontiaika
14.10.2019 -
- 4
Mahdollinen
Vantaanjoki on nykyisin kovan suojelutyn tuloksena upea vapaana virtaava meritaimenjoki....
-
Luontiaika
14.10.2019 -
- 2
Mahdollinen
Ehdotan rahaa käytettäväksi määrätietoiseen etanoiden torjuntaan. Ongelma on laaja eri puolilla...
-
Luontiaika
23.10.2019 -
- 1
Mahdollinen
Riihimäen keskustan luontokeidas Peltosaaren kosteikko kaipaa kunnollisen opastaulun ja opasteet,...
-
Luontiaika
03.11.2019 -
- 1
Mahdollinen
Riihimäen asemakaava-alueella on raivaamattomia pusikoita esim: Aluesairaalan pihapiirissä....
-
Luontiaika
18.10.2019 -
- 1
Mahdollinen
1. Joensuussa keskustorilla oli ihania,metallisia puutarhakeinuja.
Kulkuväylän varrella,sekä...
-
Luontiaika
10.11.2019 -
- 0
Ei mahdollinen
Nyt olisi aika saada höyryveturi 554 pois varikon takapihalta ruostumasta. Ehdotukseni...
-
Luontiaika
02.12.2019 -
- 0
Mahdollinen
Ehdotukseni on, että Palomiehen (virallista nimeä en nyt muista) puiston puiset sillankaiteet...
-
Luontiaika
17.10.2019 -
- 1
Mahdollinen
Ehdotan että kaupunki järjestelisi koirametsän samaan tapaan kuin Helsingin kpki on tehnyt...
-
Luontiaika
05.11.2019 -
- 0
Ei mahdollinen
Rautatienpuiston valaistus on todella pimeä ja tulisi vaihtaa paremmin valaiseviin...
-
Luontiaika
26.10.2019 -
- 0
Mahdollinen
Riihimäellä pitäisi olla ainakin yksi sellainen ulkoilureitti, joka mahdollistaisi luonnossa...
-
Luontiaika
13.12.2019 -
- 0
Mahdollinen
Riihimäellä on upeita puistoja!
Niissä voisi olla myös perinteisiä marjapensaita (herukat,...
-
Luontiaika
13.12.2019 -
- 0
Ei mahdollinen
Luodaan Riihimäelle rakkauden hedelmäpuutarha, johon kaupungin asukkaat saavat puisto-osaston...
-
Luontiaika
30.10.2019 -
- 0
Mahdollinen
Peltosaarenlammen puhdistaminen ja uudistaminen ilmaiseksi uimapaikaksi. Etenkin nuoret joilla ei...
-
Luontiaika
15.12.2019 -
- 0
Mahdollinen
Puistoissa olisi kesäisin mukava viettää aikaa isommallakin porukalla.
Keskustelu onnistuisi...
-
Luontiaika
13.12.2019 -
- 0