Osallistuva budjetointi 2019
Osallistuvan budjetoinnin tavoitteena on saada asukkaat mukaan ideoimaan, päättämään ja tekemään yhdessä Riihimäestä entistäkin parempi ja toimivampi kotipaikka.
Osallistuvassa budjetoinnissa kehitetään yhteistä kaupunkia kolmessa vaiheessa.
- Ideointivaiheessa kaikki riihimäkeläiset voivat tehdä parantamisehdotuksia.
- Kaupungin palvelut muodostavat ehdotuksista toteuttamiskelpoisia suunnitelmia ja niille lasketaan kustannusarviot. Ehdotusten tekijät kutsutaan mukaan suunnitteluun ja mikäli ehdotus menestyy äänestyksessä, myös toteuttamisvaiheeseen.
- Äänestysvaiheessa suunnitelmia voivat äänestää kaikki äänestysvuonna 12 vuotta täyttävät ja sitä vanhemmat riihimäkeläiset.
Osallistuvassa budjetoinnissa tavoitteena on ideoida ehdotuksia ja tehdä suunnitelmia, jotka hyödyttävät monia. Ehdotusten jättäminen, niiden kannattaminen ja kommentointi sekä äänestäminen tapahtuvat osallistu.riihimaki.fi palvelussa.
Seuraavassa elementissä on kartta, joka esittää tämän sivun tietueet karttapisteinä. Elementtiä voi käyttää ruudunlukijalla, mutta se voi olla vaikeaselkoinen.
Ohita kartta${title}
{{html body}}
{{html icon}}
${address}
11 ehdotusta
Suodata:
Alla oleva lomake suodattaa hakutulokset dynaamisesti, kun hakuehtoja muutetaan.
Siirry tuloksiinAlla oleva lomake suodattaa hakutulokset dynaamisesti, kun hakuehtoja muutetaan.
Siirry tuloksiin
Järjestä ehdotukset:
Tulosten määrä sivulla:
Mahdollinen
Hankitaan kunnan ja kuntayhtymän hoitolaitoksiin potilashuoneisiin virikkeitä ikäihmisille...
-
Luontiaika
16.11.2019 -
- 0
Mahdollinen
Palvelutaloissa ja laitoksissa elävien vanhusten tilanne huolettaa. Moni on läheltä nähnyt, miten...
-
Luontiaika
13.12.2019 -
- 0
Mahdollinen
Riihimäen jäähalleissa on viikottain kymmeniä harjoitusvuoroja ja yleisölle avoimia otteluita tai...
-
Luontiaika
04.12.2019 -
- 1
Mahdollinen
Vanhusväestön hoiva- ja sairaskulut tulevat edelleen kasvamaan ja olemaan merkittävä osa...
-
Luontiaika
03.11.2019 -
- 1
Mahdollinen
Kehitysvammaisuuden ja siitä johtuvan käytöksen tiedon lisääminen kaupunkilaisille.
Ihmiset...
-
Luontiaika
02.12.2019 -
- 1
Ei mahdollinen
Ehdotukseni on saada ikäihmisten kotihoito toimivaksi niin, että annettava kotihoidon palvelu...
-
Luontiaika
03.12.2019 -
- 0
Mahdollinen
Lapsissa on tulevaisuus, parempi satsata toiminnallista kuntoutusta tarvitseviin lapsiin nyt kuin...
-
Luontiaika
22.11.2019 -
- 0
Ei mahdollinen
Paikka, jossa kaikki saisivat olla rauhassa ja turvassa myös ulkona. Musiikin soittaminen,...
-
Luontiaika
13.12.2019 -
- 0
Ei mahdollinen
Kotihoidolla on paljon asiakkaita, eikä hoitajilla ole aikaa jäädä seurustelemaan asiakkaiden...
-
Luontiaika
13.12.2019 -
- 0
Ei mahdollinen
Kuntalaispalveluista ainakin osaa voisi tuoda lähemmäs toisiaan asioinnin helpottamiseksi ja...
-
Luontiaika
06.11.2019 -
- 0
Mahdollinen
Riihimäeltä puuttuu sauna, jossa voisi vihtoa.
-
Luontiaika
16.12.2019 -
- 0